Asennusohjeet

Asennettujen paneelien kuivumisesta aiheutuvien halkeamien välttämiseksi on tärkeää, että puutavaran lämpötila ja kosteus ovat samat kuin huoneen, johon panelointi tehdään. Anna puutavaran olla ensin väljästi pinottuna paneloitavassa huoneessa ennen asennusta.

Suunnittelu varmistaa onnistumisen

Kun suunnittelet ja ostat listamateriaalia, ota huomioon asennuksen tarvitsemat asennusvarat. Listat sahataan kulmissa jiiriin ennen asennusta, joten tarvitset hieman ylimääräistä sahausvaraa.



Yllä oleva taulukko osoittaa tavallisten paneelilautojen puumenekin. Hukkaa ei ole huomioitu, koska se voi vaihdella huomattavasti. Normaalisti hukka on 10%:n luokkaa. Paneelit voi ostaa myös määrämittaisina, jolloin hukka jää pienemmäksi.

Huomioi myös, että puulistoja ja puupaneeleita, joita ei ole säilytetty huoneenlämmössä, tulee tasaannuttaa asennuspaikan lämpö- ja kosteusolosuhteisiin ennen asennusta. Suositeltava aika on olosuhteista ja puutavaran kosteudesta riippuen 1-2 viikkoa.

MDF-listat ja -paneelit ovat asennusvalmiita suoraan pakkauksesta.

Varmista toimitus

Sivustollamme esitetyt lista- ja paneelimallit kuuluvat vakiotuotantoomme ja ovat varastossamme heti toimitettavissa. ET-listoja saat pintakäsiteltynä myös haluamallasi värisävyllä.

ET-listoja ja -paneeleita myyvät hyvin varustetut puu- ja rakennustarvikekauppiaat. Kaikki ET-listojen puulistat ja paneelit on valmistettu männystä, mikäli tuotemerkinnässä ei ole toisin mainittu. Tuotteiden pääasiallinen laatuluokka on VM-EM (vähäoksainen mänty - erikoisluokan mänty), ellei toisin ole mainittu.

Tarvittaessa saat listamallin myyjältäsi.